1. Tulevaisuus

    Parhaan mahdollisen tulevaisuuden etsiminen Suomelle on Sitran keskeinen tehtävä. Tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet ohjaavat Sitran toimintaa.

Aiheita


Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta siihen voi varautua

Suomen menestyksen varmistaminen nopeasti muuttuvassa maailmassa on Sitran vaikea tehtävä. Tulevaisuudesta ei kuitenkaan pysty sanomaan takuuvarmasti muuta kuin, että epävarmuus lisääntyy entisestään ja muutokset tapahtuvat vieläkin nopeammin kuin mihin olemme tottuneet. Tutkimalla mahdollisia tulevaisuuskuvia niihin voidaan kuitenkin varautua ja ohjata kehitystä haluttuun suuntaan.

Sitra pyrkii edistämään tulevaisuusajattelua yhteiskunnassa ja ennakointitiedon käyttöä suomalaisessa päätöksenteossa. Olemme tutkineet tulevaisuuden haasteita jo vuosikymmenten ajan – ja myös arvioineet onnistumisastettamme mm. Ennustuksesta jälkiviisauteen –kirjassa vuonna 2010. Viime vuosina on esim. järjestetty laaja-alainen Suomen Elinvoiman Lähteet  -kehitysohjelma ja perustettu Kansallinen ennakointiverkosto, joka yhdistää ennakointia harjoittavia organisaatioita ja kutsuu kansalaisia mukaan ennakointikeskusteluun.

Sitra hyödyntää ennakointia omassa työssään

Sitran ennakointitoiminnan fokus on olemassa olevan trenditiedon kerääminen ja analysointi Suomen ja Sitran tarpeisiin. Toimintaan kuuluu sekä jatkuva yleisen trenditiedon keruu että projektiluonteinen teemojen syväluotaus. Tehty ennakointi näkyy Sitrassa esim. strategiamme sisällöissä, ohjelmavalinnoissamme ja suomalaisen liiketoiminnan kehityksen painopisteissä.

Keväällä 2011 kehitimme Sitran omaksi työkaluksi listan trendeistä, jotka pyrimme huomioimaan suunnittelutyössämme. Listan pohjana on yhdessä muiden suomalaisten ennakointitoimijoiden kanssa tehty toimintaympäristöprojekti. Trendilistaa käytetään mm. haastamaan Sitran strategiavalintoja.

Sitran trendilista 2011:

  1. Ennakoimattomien tapahtumien tiheys ja vaikutus kasvavat
  2. Tuottavuus ohjaa globaalia työnjakoa
  3. Ideat kehittyvät ja leviävät uusilla tavoilla
  4. Länsimaiden velkaantuminen haastaa yhteiskuntarauhan ja geopoliittiset valtasuhteet
  5. Länsimaisen kulttuurin globaali painoarvo pienenee
  6. Kamppailu luonnonvaroista kiihtyy eksponentiaalisesti
  7. Ilmastonmuutos vaikuttaa läpileikkaavammin
  8. Urbaani ja luonnonläheinen elämäntapa sekoittuvat
  9. Kaikkeen sulautuu teknologiaa
  10. Taidot ja kyvyt korostuvat osana yleissivistystä
  11. Yksilön valintojen vaikeus lisääntyy
  12. Suomi ikääntyy muiden edellä

Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä

Ulkoisista lähteistä

Twitter tuija

12 ideaa luoda #uusidemokratia Virkamies fasilitaattoriksi, Osallistava budjetointi, Rastiraha, "Hallinnon Beta" +8 => http://t.co/VPNriwvj

13 tuntia sitten kirjoittajalta Tuija Aalto

Twitter NieminenKalle

Politiikka goes koti näyttäisi suuntautuvan Tampereelle. Kiinnostavimmat poliitikot? #uusidemokratia

18 tuntia sitten kirjoittajalta Kalle Nieminen

Twitter NieminenKalle

kokeilut etenevät! osallistavaa budjettia sen visualisointia on stormattu tänään kaksi tuntia #uusidemokratia

18 tuntia sitten kirjoittajalta Kalle Nieminen

Twitter tuureiko

Uusi EU:n dieselvero! Ovatko omat /EU:n poliitikot veronmaksajia varten, vai veronmaksajat poliitikkoja varten. #suoralinja #uusidemokratia

1 päivä sitten kirjoittajalta Tuure Ikonen

Twitter SitraFund

Johtamisohjelma: A reviving village within a city– People, cities, companies, organisations and communities crea... http://t.co/5vTziQHN

2 päivää sitten kirjoittajalta Sitra

Twitter tuija

RT @sumuvuori: on innoissaan Sitran Uusi demokratia -kurssilla syntyneestä Sosiaalinen Hub -pilotista, joka toteutunee tulevina viikkoina #uusidemokratia

2 päivää sitten kirjoittajalta Tuija Aalto

Twitter SitraFund

Johtamisohjelma: Management through the use of knowledge in a social and health care district: Kieli englan... http://t.co/AKGkRup1

2 päivää sitten kirjoittajalta Sitra


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.
2011 Sitra | Käyttöehdot