1. Taltioni

    Taltioni edustaa uudenlaista, kansalaiskeskeistä ajattelua, joka kannustaa suomalaisia ottamaan vastuuta omasta ja läheistensä hyvinvoinnista.

  2. Tiedot tallessa ja hallussa

    Palvelun avulla kansalaiset voivat säilyttää, hyödyntää ja jakaa omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa liittyvää tietoa internetin ja mobiiliteknologian avulla.

  3. Työkalu omaksi hyväksi

    Taltionin avulla kansalainen saa konkreettisen työkalun oman hyvinvointinsa ylläpitoon ja kehittämiseen.  Näin kansalaisia autetaan ja kannustettaan ottamaan vastuuta omasta itsestään - omaksi hyväksi.  

  4. Innovaatioita ja uutta ajattelutapaa

    Terveys- ja hyvinvointipalveluja tuottaville yksityisille ja julkisille toimijoille ekosysteemi mahdollistaa innovatiivisen liiketoimintaympäristön ja toinen toisiaan täydentävien sähköisten terveys- ja hyvinvointipalveluiden kehittämisen ja levittämisen.

  5. Ekosysteemi palvelujen kehittämiseen

    Tavoitteena on synnyttää avoin ekosysteemi, johon kuka tahansa voi kehittää palveluja. Avoimiin rajapintoihin perustuva turvallinen tietovarasto luo mahdollisuuden toteuttaa uusia palveluita ja käyttöliittymiä, jotka voivat hyödyntää osittain tai kokonaan jo olemassa olevaa tietoa.

  6. Ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa

    Taltioni mahdollistaa uudenlaisen kansalaiskeskeisen ajattelutavan terveydenhoitosektorille. Taltionin avulla painopistettä voidaan muuttaa sairaudenhoidosta terveydenedistämiseen tukemalla ennaltaehkäisyä ja jälkihoitoa

Suosittelemme

    1. Taltionin uutiskirje 1.2.2012

      Muualla verkossa

      Lue Taltionin uutiskirje 1.2.2012 osuuskunnan perustamisesta aikatauluista!

      1 viikko sitten kirjoittajalta Kirsi Mäki
    2. Taltionin alustaksi...

      Uutiset 0

      Sitran edistämän Taltioni-palvelun alustaksi on esitetty Medixinen toimittamaa terveystietokantaratkaisua , ja alustan operoinnista...

      Yksi kuukausi sitten
    3. Taltioni.fi

      Muualla verkossa

      Taltionin infosivusto. Perustietoa, tapahtumia, videoita ja tietoa yhteistyökumppaneille.

      Yksi kuukausi sitten kirjoittajalta Karoliina Luoto

Taltioni – suomalaisten terveystaltio

Taltioni – suomalaisten terveystaltio

Sitran johtamalla Terveystaltio-hankkeella edistetään kansallista, julkisen ja yksityisen sektorin yhteistä Taltioni-palvelua ja ekosysteemiä. Taltioni-palvelusta on tarkoitus muodostaa terveydenhuollon toimijoiden ja hyvinvointipalvelujen tuottajien yhteinen tietovarasto ja palvelualusta, jonne voidaan tallentaa suomalaisten terveys- ja hyvinvointitiedot. Palvelulla halutaan kattaa niin sairaudenhoidon, terveydenedistämisen kuin hyvinvoinninkin eri ulottuvuudet ja tarjota mahdollisuus entistä ennakoivampaan terveydenhoitoon.

Mitä hyötyä on Taltionista kansalaisille?

Suomalaisten terveys- ja hyvinvointitiedot ovat pirstaloituneet useaan eri paikkaan. Osa tiedoista on tallessa terveydenhoitotoimijoiden potilastietojärjestelmissä, osa on paperilla piirongin laatikossa ja iso osa on aikojen myötä hävinnyt.

Taltionin avulla kansalaiset saavat konkreettisia ja entistä yksilöllisimpiä työkaluja oman terveytensä ja hyvinvointinsa ylläpitoon.

  • Taltionin avulla suomalaiset voivat tallentaa, kerätä, tuottaa, käyttää ja jakaa omaa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tietoa.
  • Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä tieto on yhdistettävissä ja hyödynnettävissä ajasta ja paikasta riippumatta. 
  • Terveystiedot ovat varmassa tallessa ja turvassa.
  • Kansalaista koskevat tiedot säilyvät hänen hallinnassaan riippumatta siitä, onko hän vaihtanut työpaikkaa, päättänyt opintonsa tai vaihtanut paikkakuntaa.  
  • Kansalainen omistaa itseään koskevat tiedot, ja hän voi halutessaan jakaa toisille käyttäjille tai terveydenhuollon ammattilaisille valitsemiaan tietoja. Jaettua tietoa voi hyödyntää esimerkiksi läheisten hyvinvoinnin seurannassa.

Esimerkkeinä Taltionin palveluista ovat mm. kroonisten sairauksien hallinta, terveys- ja liikuntapäiväkirjat, terveysvalmennus, laboratoriotulosten välitys jne. 

Taltionin avoin ekosysteemi

Tietovarasto on kuitenkin vain yksi osa Taltionia. Tietovaraston ympärille rakentuu ekosysteemi, joka mahdollistaa:

  • julkiset ja yksityiset toimijat voivat luoda uusia palveluja kansalaiselle
  • kansalainen saa palveluiden avulla uusia mahdollisuuksia hyödyntää omia terveystietojaan.
  • palvelut mahdollistavat terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisen ja seuraamisen oma-aloitteisesti.

Tavoitteena on luoda avoin ja tasapuolinen ekosysteemi, jossa palveluita voivat kehittää niin suuret kuin pienetkin toimijat. Taltionille perustetaan osuuskunta, johon liittyneet jäsenet voivat olla mukana ekosysteemissä kehittämässä palveluita.

  • Ekosysteemissä toimijat noudattavat yhteisesti sovittuja pelisääntöjä ja työskentelevät toinen toistaan täydentäen. 
  • Ekosysteemin avulla yritykset ja yhteisöt voivat luoda uusia liiketoimintaratkaisuja ja ajattelu- ja toimintatapoja terveydenhoitoon.
  • Jäseniä voivat olla esimerkiksi terveydenhuollon julkiset ja yksityiset toimijat, hyvinvointipalvelujen tuottajat, tietotekniikkayhtiöt, työnantajat, potilasjärjestöt, sponsorit, laitevalmistajat, jne.
  • Laaja ja elinvoimainen ekosysteemi tukee myös muita tietoyhteiskuntahankkeita.

Yhteiskunnan näkökulmasta keskeinen hyöty on kehittyneiden palveluiden kautta terveydenhuollon tuottavuuden kasvu ja painopisteen siirtyminen enemmän ennaltaehkäiseviin palveluihin.

Terveystaltio-hankkeen tavoitteena on synnyttää kokonaan uusi liiketoiminta- ja palveluympäristö Suomeen ja luoda sen myötä myös uusia työpaikkoja. Taltioni antaa Suomelle mahdollisuuden myös globaaliin edelläkävijyyteen terveydenhuollon sähköisessä asioinnissa.

Taltionin kehitysaskeleet

Taltionin yhtenäinen alustaratkaisu muodostaa ekosysteemin perustan. Liiketoiminnallisesti kestävä ja kansainvälisesti kilpailukykyinen alusta on tavoitteena saada tuotantoon vuoden 2012 alkupuolella. Seuraavina vaiheina ovat osuuskunnan perustaminen ja ensimmäisten palveluiden kehittäminen.  Käynnistysvaiheen jälkeen Sitran Terveystaltio-hankkeen painopisteenä on ekosysteemin kehittäminen ja kasvattaminen sekä kansalaisten ja terveydenhuollon toimijoiden aktivoiminen palveluiden hyödyntämisessä.

Osuuskunnan perustaminen

Osuuskunnan perustaminen on annettu toimeksiantona työryhmille. Työryhmän tavoitteena on muokata osuuskunnan liiketoimintasuunnitelma ja säännöt.  Työskentely tapahtuu työpajoissa.   

Ilmoittaudu työpaijoihin 20.1.2012 mennessä
Pekka Turuselle tai Tuomas Teurille sähköpostilla, joka on muotoa etunimi.sukunimi@sitra.fi.

 

Taltioni sosiaalisessa mediassa

Taltionin esitykset Slidesharessa
Taltionin esittelyvideo YouTubessa suomeksi ja englanniksi
Taltionin ekosysteemin kehitysfoorumi LinkedInissä

Yhteyshenkilöt


Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä

Ulkoisista lähteistä

Uutiset Taltionin alustaksi esitetään Medixinen terveystietokantaratkaisua

Sitran edistämän Taltioni-palvelun alustaksi on esitetty Medixinen toimittamaa terveystietokantaratkaisua , ja alustan operoinnista vastaisi Fujitsu. Alustaratkaisusta tekee päätöksen Taltionin osuuskunta, jonka perustaminen on käynnistynyt. Sitran johtamalla Terveystaltio-hankkeella edistetään kansallista, julkisen ja yksityisen sektorin yhteistä Taltioni-palvelua ja...

Yksi kuukausi sitten

Muualla verkossa Taltioni.fi

Taltionin infosivusto. Perustietoa, tapahtumia, videoita ja tietoa yhteistyökumppaneille.

Yksi kuukausi sitten sivustolta www.taltioni.fi

Twitter hdl2010

This weekend we're in Flanders visiting a studio on child poverty. Really interesting to see the HDL studio model growing it's own legs.

2 kuukautta sitten kirjoittajalta helsinki design lab

Twitter hdl2010

NYC book launch is full, but we have space tomorrow in Boston at 6pm. Care to join? DM us. helsinkidesignlab.org/instudio/

2 kuukautta sitten kirjoittajalta helsinki design lab


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.
2011 Sitra | Käyttöehdot