1. Palveluseteli

    Palveluseteli edistää kansalaisten valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluissa.

  2. Kuntapalveluiden tukena

    Kunta tai kuntayhtymä voi käyttää palveluseteliä järjestämissään sosiaali- ja terveyspalveluissa, joiden tuottamisesta vastaavat kunnan hyväksymät yksityiset palveluntuottajat. Palvelusetelillä voidaan täydentää ja tukea kuntien palveluita kansalaisten parhaaksi ja valinnanvapauden lisäämiseksi.

  3. Palvelusetelin käyttöönotto-opas

    Palvelusetelin käyttöönotto-opas kertoo mm. miten käyttöönotto toteutetaan kunnissa. Sääntökirjat ovat käyttöönoton apuna ja määrittelevät kunnan, palveluntuottajan ja asiakkaan oikeudelliset suhteet. 

  4. Valinnanvapaus kuuluu kaikille kansalaisille

    Valinnanvapaus perusterveydenhuollossa kuuluu kaikille kansalaisille tulotasosta riippumatta. Palvelusetelin avulla kansalainen voi valita itse hoitonsa ja hoitopaikkansa omien tarpeidensa pohjalta.

  5. Palvelusetelin hinnoittelumallien hyvät käytännöt

    Kansalaisten yhdenvertaisuus on  hinnoittelupolitiikan keskiössä. Palvelusetelin arvon määrittelyssä on mietittävä, valitaanko arvoksi tulosidonnaisuus vai tasasuuruisuus ja käytetäänkö hintakattoa. Hintakatto asettaa ylärajan sille miten kalliilla palvelun saa myydä. Kunta voi näin hallita asiakkaalle muodostuvan omavastuun suuruutta.

  6. Henkilökohtainen budjetti

    Henkilökohtainen budjetti tarkoittaa sitä, että asiakkaalla on mahdollisuus saada käyttöönsä rahaa tarpeellisen avun ja tuen ostamiseen. Henkilökohtaisen budjetin avulla kansalainen saa päätösvaltaa, itsemääräämisoikeutta ja valinnan vapautta palvelujen hankkimiseen.

Suosittelemme

    1. Henkilökohtainen budjetti...

      Uutiset 0

      Sitran palvelusetelihankkeen rahoittamassa vanhuspalveluprojektissa Tampereella on luotu omaishoidettaville täysin uusi lähestymistapa - henkilökohtaisen budjetti. Tavoitteena on helpottaa omaishoitajien ja -hoidettavien arkea tarjoamalla päätösvaltaa, itsemääräämisoikeutta ja valinnan vapautta palvelujen hankkimiseen

      7 kuukautta sitten kirjoittajalta Kirsi Mäki
    2. Palvelusetelin käyttö...

      Uutiset 0

      Sitran Kuntaohjelman palvelusetelihankkeen vetäjän Tuomo Melinin mukaan palvelusetelin käyttö kaksinkertaistuu kuluvan vuoden aikana. Keskeistä palvelusetelin hinnoittelussa on kansalaisten yhdenvertaisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

      9 kuukautta sitten kirjoittajalta Tuomo Melin
    3. Yhä useampi kunta ottaa...

      Uutiset 0

      Sitran ja Suomen Kuntaliiton toteuttaman kyselyn mukaan palveluseteli on käytössä erityisesti sosiaalipalveluissa, mutta tänä vuonna käyttöönottoa tai sen laajentumista suunnitellaan myös terveyspalveluiden puolella.

      11 kuukautta sitten kirjoittajalta Tuomo Melin

Palveluseteli – valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Sitran palvelusetelihankkeen tavoitteena on lisätä kuntalaisten valinnanvapautta ja vaikutusmahdollisuuksia. Palveluseteli parantaa palvelujen saatavuutta, purkaa jonoja, monipuolistaa palvelutuotantoa sekä edistää kuntien ja yksityisten palvelutuottajien yhteistyötä.

Sitra on tukenut palvelusetelin kokeiluja, joissa on luotu hyviä käytäntöjä ja yleistettäviä malleja palvelusetelin toteutuksesta. Palveluseteliprojektissa on mukana käytännössä vanhuspalvelut, vammaispalvelut, päivähoito, suun terveys sekä perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito.

Palvelusetelin käyttö sosiaali- ja terveyspalveluissa

Uusi palvelusetelilainsäädäntö astui voimaan elokuussa 2009. Kunta tai kuntayhtymä voi käyttää palveluseteliä järjestämissään sosiaali- ja terveyspalveluissa, joiden tuottamisesta vastaavat kunnan hyväksymät yksityiset palveluntuottajat. Palvelusetelillä voidaan täydentää ja tukea kuntien palveluita kansalaisten parhaaksi ja valinnanvapauden lisäämiseksi.

Kunta päättää

  • palvelusetelinjärjestelmän käyttöönotosta
  • palvelusetelillä hankittavista palveluista ja palvelukokonaisuuksista
  • palveluntuottajien hyväksymiskriteereistä
  • palvelusetelin arvosta

Palveluseteli konkreettisena maksuvälineenä ei tarkoita pelkästään painettua palveluseteliä, vaan palvelusetelinä voisi toimia myös esimerkiksi sähköinen kortti tai viranomaispäätös.

Miten palveluseteliä käytetään?

Kunnat ja kuntayhtymät

Palvelusetelin käyttöönotto-opas kertoo mm. miten käyttöönotto toteutetaan kunnissa. Sääntökirjat ovat käyttöönoton apuna ja määrittelevät kunnan, palveluntuottajan ja asiakkaan oikeudelliset suhteet.  Tällä hetkellä on olemassa sääntökirjoja:

Palvelusetelin sääntökirja - yleinen malli

Perusterveydenhuolto

Erikoissairaanhoito
Ortopedian sääntökirja

Silmäsairauksien sääntökirjat


Suun terveys

Kuntoutus

Vanhuspalvelut

Vammaispalvelut

Päivähoito

 
Kansalaiset palveluiden käyttäjinä

Palveluseteli on uusi tapa valita ja käyttää sosiaali- ja terveysalan palveluja. Sitä voidaan käyttää tietyn tavaran tai palvelun hankkimiseen. Asiakas saa itse valita palveluntuottajan omien mieltymystensä ja tarpeidensa mukaisesti.

Tavoitteena on lisätä asiakkaan valinnan mahdollisuuksia, parantaa palvelujen saatavuutta, monipuolistaa palvelutuotantoa sekä edistää kuntien, elinkeinotoimen ja yksityisten palveluntuottajien yhteistyönä. Palvelusetelillä on tietty rahallinen arvo, ja palvelusetelit voivat olla kuntalaisille joko tulosidonnaisia tai tasasuuruisia..

Palveluseteli-hankkeen tuottamassa ”Vastauksia kansalaisten kysymyksiin palvelusetelistä” - esitteeseen  on koottu palvelusetelin käyttöön, käyttökohteisiin, mahdollisuuksiin, ehtoihin liittyviin kysymyksiin vastauksia.

Palvelusetelin hinnoittelumallien hyvät käytännöt

Kansalaisten yhdenvertaisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat hinnoittelupolitiikan keskiössä. Palvelusetelin arvon määrittelyssä on mietittävä, valitaanko arvoksi tulosidonnaisuus vai tasasuuruisuus ja käytetäänkö hintakattoa. Hintakatto asettaa ylärajan sille miten kalliilla palvelun saa myydä. Kunta voi näin hallita asiakkaalle muodostuvan omavastuun suuruutta.

Palvelusetelin käyttö laajenee nopeasti

Kuntaohjelman palvelusetelihankkeessa on kartoitettu palvelusetelin käyttöä ja käyttöönoton kokonaiskuvaa kuntahaastatteluin. Tammikuussa 2011 tehdyn kyselyn ja haastatteluissa saatujen tietojen mukaan 111 kuntaa käyttää palveluseteliä 338 palvelussa. Palveluseteliä käyttäviä kuntia on arviolta noin 10–15 prosenttia enemmän kuin kyselyn ja haastatteluin on saatu selville.

Kyselyn mukaan 120 kuntaa suunnitteli palvelusetelin käyttöönottoa ja käytön laajentamisesta uusiin palveluihin, erityisesti terveyspalveluihin ja palveluasumiseen. Kevään aikana useat kunnat ja kuntayhtymät ovat ilmoittaneet ottavansa palvelusetelin käyttöönsä.

Suosituimmaksi käyttöönoton kohteeksi ovat nousemassa terveyspalvelut, joissa palveluseteli auttaa terveyspalvelujen jonojen purkamisessa ja vastata nopeaan avuntarpeeseen.

Sosiaalipalveluissa palvelusetelit näyttäisivät laajentuvan omaishoidosta, kotipalveluista ja tukipalveluista erityisesti palveluasumiseen, joissa käyttökohteita ovat etupäässä tehostettu palveluasuminen ja vammaisten palveluasuminen.

 

Lataa "Vastauksia kansalaisten kysymyksiin palvelusetelistä" -esite (pdf)

Lataa "Svar på medborgarnas frågor om servicesedlas" esite ruotsiksi (pdf)

Yhteyshenkilöt


Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä

Ulkoisista lähteistä

Uutiset Kansalaiset kehittivät sosiaalisessa mediassa palvelusetelin käyttöä

Sitran Palveluseteli-hankkeessa tarjottiin kansalaisille mahdollisuus osallistua palvelusetelin kehittämiseen sosiaalisen median kautta. Kahden vuoden aikana yli 40 000 ihmistä seurasi ja osa osallistui aktiivisesti heidän arkeaan koskettavaan kehitystyöhön.

2 kuukautta sitten kirjoittajalta Tuomo Melin

Facebook Palveluseteli

Palveluseteli on tarkoitus ottaa käyttöön sekä vanhusten hoidossa Yläkemijoella että kaupungin päivähoidossa, kirjoittaa Lapin Kansa. Aluelautakunnan toiminta-alueella palvelusetelillä voi ostaa vaikkapa halonhakkuuta ja lumitöitä. Päivähoidossa seteli otetaan käyttöön elokuussa. Uusia yrittäjiä on jo tiedossa.

3 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli

Facebook Palveluseteli

Helsinki sai lokakuun alussa kokonaan purettua kiireettömän hammashoidon hoitojonon. Jononpurkua edesauttoi palveluseteli, jota on kokeiltu suun terveydenhuollossa huhtikuun puolivälistä alkaen, kertoi Yle. Palvelusetelikokeilu päättyy ensi kesäkuussa, jonka jälkeen sen jatkosta on määrä päättää.

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli

Facebook Palveluseteli

Terveydenhuoltojärjestelmän kokonaisuudistuksen ytimessä tulee olla kuluttajan vapaus valita palvelun tuottaja, suosittelee Markus Leikola tällä viikolla julkaistussa EVA Raportissaan ”Sairaat elämät – Suomalaisen terveydenhuollon korjauspaketti. Jos julkisen terveydenhuollon tilaus ja tuotanto erotetaan toisistaan aidosti, arvioitu vaikutus olisi: - kansantaloudelle: säästöjä 195 miljoonaa euroa. - kansalaisille: valinnanvapauden kasvu, nopeammin hoitoon, varmemmat hoitotulokset, vähemmän pallottelua luukulta toiselle.

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli

Facebook Palveluseteli

Tervetuloa terveyskioski-sivulle tykkääjäksi ja keskustelemaan voisiko sinun kunnassasi olla terveyskioski! http://www.facebook.com/pages/Terveyskioski/190394694341409#!/pages/Terveyskioski/190394694341409

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli

Facebook Palveluseteli

Konsultti kehittää sähköisen palvelusetelijärjestelmän kokonaiskonseptia seitsemän kaupungin yhteistyöhankkeessa. Ensi kesäkuussa pitäisi olla valmiiksi mietittyinä palveluseteliprosessia helpottavat toimintamallit sekä niitä tukevat tietojärjestelmäratkaisut. Sen jälkeen alkaa suunnitellun kokonaisuuden toteutus. Jos kaikki sujuu hyvin, järjestelmä saattaa ainakin osin olla valmis ensi vuoden lopussa. Myöhemmin on mahdollista, että sähköinen palveluseteli voidaan ottaa käyttöön koko maassa.

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli

Facebook Palveluseteli

Turku on ottanut palvelusetelit päivähoidossa käyttöön juuri oikeaan aikaan, sillä perheet haluavat tehdä valinnat itse, kirjoittaa Turkulainen. Ratkaisevinta käyttöönotossa oli, että kaupunki reagoi nopeasti käyttäjien palautteeseen. Kaupunki nosti palvelusetelin arvoa, nyt tuloperusteinen palveluseteli on riittävän kattava. Myös pienituloinen yksinhuoltajaäiti voi valita yksityisen päivähoidon, jos niin haluaa.

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli

Facebook Palveluseteli

Massapalvelut eivät riitä, kun omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneet kuluttajat yrittävät elää täyttä elämää. Mikä vetoaisi WLAN-vaeltajiin, maalla harrastajiin, tyylikkäisiin hidastajiin, ekoturisteihin ja agrieläkeläisiin? Osallistu innovoivaan aivoriiheen, jossa metsästetään uudenlaisia palveluliiketoiminnan muotoja maaseudusta innostuneille kuluttajaryhmille.

Sitra

www.strategysignals.com

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli

Facebook Palveluseteli

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri aikoo laajentaa palvelusetelien käyttöä maakunnassa, kertoo Yle. Esimerkiksi vaikeavammaisille alettaisiin myöntää palveluseteleitä henkilökohtaisen avun hankkimista varten ensi vuoden alussa. Sosiaali- ja terveyspiiri suunnittelee palveluseteleitä myös muun muassa lapsiperheiden tilapäiseen kotiapuun sekä suun terveydenhuoltoon. Uusia palveluita otetaan käyttöön sitä mukaan, kun tarvittavia ohjeistuksia ja valmisteluja saadaan valmiiksi.

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli

Facebook Palveluseteli

Odotan tutkimustuloksia, jolla voitaisiin osoittaa että palvelusetelillä: - on voitu alentaa kustannuksia (että se tulisi halvemmaksi kuin vastaavan lisäresurssin ostaminen tai rekrytointi)) - on pystytty vastaavaan tulevaisuuden työvoimapulaan eli on onnistuttu tehostamaan tuotantoa. (Vai onko kyse sittenkin ns. tempputyöllistämisestä.) Kuntalogistiikan ammattilaisena tiedän, että esim. kotihoidonpalveluihin palvelusetelijärjestelmä luo uuden autoissa istuvan ammattikunnan, koska samoilla asuinalueilla liikkuu useita yrittäjiä. Kukaan ei optimoi tuotantoa, koska optimoinnin intressi on vain veronmaksajalla. Valitettavasti sitä ei taida olla edes kunnalla.

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Esa Mutanen

Facebook Palveluseteli

Hei, tiedustelisin että miten tuo palveluseteli tavoittaa Heinolassa asustavat avuntarvitsijat? Isoäitini (80v) ei ole kuullut ko. palvelusta.

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Opri Koskinen

Facebook Palveluseteli

Kuopio aikoo lisätä palvelusetelin käyttöä vanhustenhuollossa, kertoo Savon Sanomat. Hoivajohtaja Mari Antikaisen mukaan palveluseteli aiotaan ottaa yhä vahvemmin perinteisen kaupungin oman mallin rinnalle. Vuoden 2012 talousarviossa kaupunki pyrkii siihen, että ikäihminen voi valita kaupungin palvelun tai kotihoidon palvelusetelillä.

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli

Facebook Palveluseteli

Askarruttaako suun terveydenhuollon palvelusetelin käyttö Helsingissä? Helsingin kaupungin verkkosivuilta löytyy luettelo terveyskeskuksen hyväksymistä yksityishammaslääkäreistä sekä toimenpiteiden hintavertailua. Sivustolla myös vastataan yleisimpiin suun palveluseteliä koskeviin käytännön kysymyksiin, kuten miten hoitoon hakeudutaan. Klikkaa linkkiä ja tutustu!

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli

Facebook Palveluseteli

Raumalla seitsemättä vuotta käytössä oleva palveluseteli on osoittautunut suosituksi arjen avuksi omaishoidon, kotipalvelun ja vammaispalvelun asiakkaille. –Palveluseteli on tätä päivää, ja Rauma on tässä edelläkävijä, toteaa kotihoidon palvelupäällikkö Ulla-Maija Nikula. Rauman vanhuspalvelujen johtaja Tarja Ujula pitää palveluseteliä hyvänä täydentäjänä, joka tuo valinnan vapautta. Raumalla on jo noin 30 palveluseteliyrittäjää.

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli

Facebook Palveluseteli

Helsingin hammashuollon palvelusetelin korvaustaso on jopa nelinkertainen verrattuna vastaaviin KELA-korvauksiin. Megaklinikan hintavertailu selvitti, että hammashoidossa palvelusetelilistan 108:sta toimenpiteestä palvelusetelin arvo on KELA-korvausta pienempi vain joka viidennessä toimenpiteessä. Kaikissa muissa toimenpiteissä palvelusetelin arvo on korkeampi.

4 kuukautta sitten kirjoittajalta Palveluseteli


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.
2011 Sitra | Käyttöehdot