1. Elämäntavat

    Ilmastopäästöjä pienentäviä toimintatapojen muutoksia saadaan aikaan, kun energiaa säästävien ratkaisujen käyttöönotto tehdään helpoksi.

  2. Muutosta elämäntapoihin

    Elämäntapamme määräävät energian ja luonnonvarojen kulutuksemme. Mutta edes pienten käyttäytymismuutosten aikaansaamiseksi ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Muutosten toteuttaminen edellyttää monipuolista esteiden ja kannustimien ymmärtämistä.

  3. Tieto jakoon

    Energiansäästöön ja ilmastonmuutoksen hillintään liityvää tietoa tuotetaan koko ajan lisää. Pelkkä tiedon tarjoaminen ei kuitenkaan riitä. Täytyy auttaa ihmisiä löytämään keskeinen tieto helposti ymmärrettävässä muodossa.

  4. Energianeuvontaa kansalaisille

    Uudet määräykset ja teknologiat sekä yritysten markkinointi saavat ihmisten päät pyörryksiin. Ihmisten on vaikea hahmottaa, mitkä valinnat ovat merkittäviä ja mitkä eivät. Tiedon tarve on suuri. Neuvonnassa tarvitaan selkeää ja luotettavaa tietoa, unohtamatta henkilökohtaista ohjausta.

  5. Vaikutusmahdollisuudet ulottuville

    Ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastotyöhön niin arjessa kuin työssä pitää parantaa. Eri ammattiryhmiä voi auttaa näkemään omat mahdollisuutensa vaikuttaa.

  6. Käyttäjälähtöisyys kunniaan

    Moneen asiaan on jo olemassa hienoa energiaa säästävää tekniikkaa. Käyttäjälähtöiseksi suunniteltuna se ”tönäisee” kuluttajia energiaa säästävään suuntaan.


Elämäntapoihin tarvitaan muutosta

Sitra näkee ilmastonmuutoksen tuomat haasteet ja riskit mahdollisuutena ajatella uudestaan ja muuttaa monia asioita sekä yhdyskuntien että yksilöiden toiminnassa. Tavoitteena on, että Energiaohjelman päättyessä kuluttajien energian käyttö on kääntynyt laskuun ja että toimemme ovat nopeuttaneet useiden energiansäästötoimien käyttöönottoa.

Energiansäästö ei ole vain tekninen asia, vaan siihen vaikuttaa erityisesti ihmisten käyttäytyminen. Elämäntapamme määräävät energian ja luonnonvarojen kulutuksemme. Mutta edes pienten käyttäytymismuutosten aikaansaamiseksi ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Muutosten toteuttaminen edellyttää monipuolista esteiden ja kannustimien ymmärtämistä.

Energiansäästöön ja ilmastonmuutoksen hillintään liityvää tietoa tuotetaan koko ajan lisää. Pelkkä tiedon tarjoaminen ei kuitenkaan riitä. Täytyy auttaa ihmisiä löytämään keskeinen tieto helposti ymmärrettävässä muodossa. Uudet määräykset ja teknologiat sekä yritysten markkinointi saavat ihmisten päät pyörryksiin. Ihmisten on vaikea hahmottaa, mitkä valinnat ovat merkittäviä ja mitkä eivät. Tiedon tarve on suuri. Neuvonnassa tarvitaan selkeää ja luotettavaa tietoa, unohtamatta henkilökohtaista ohjausta.

Ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastotyöhön niin arjessa kuin työssä pitää parantaa. Eri ammattiryhmiä voi auttaa näkemään omat vaikutusmahdollisuutensa. Luomalla mahdollisuuksia järkevien ja energiaa säästävien ratkaisujen helppoon käyttöönottoon tehdään kestävä elämäntapa houkuttelevaksi. Moneen asiaan on jo olemassa hienoa energiaa säästävää tekniikkaa. Käyttäjälähtöiseksi suunniteltuna se ”tönäisee” kuluttajia energiaa säästävään suuntaan.

Ihmiset mukaan paikalliseen ilmastotyöhön

Tampereella on onnistuttu tukemaan ruohonjuuritason ilmastotyötä Ilmankos-hankkeessa. Ilmastorahasto on auttanut paikallista polkupyöräjärjestöä kehittämään ihmisille vuokrattavan taakkapyörän ja mahdollistanut luomuruokapiirin perustamisen. Ilmankos-hankkeessa on myös tuotettu suosituksia kunnille ilmastodemokratian edistämiseen sekä järjestöille ja muille toimijoille ilmastokampanjoiden järjestämiseen. Lue lisää taakkapyöristä.

Ruohonjuuritasolla toteutettavan Ilmankos-hankkeen rinnalla on käynnissä ECO2 – Ekotehokas Tampere 2020. Se toteuttaa Tampereen kaupungin ilmasto- ja energiatavoitteita. Ohjelmassa tuetaan hankkeita, jotka edistävät vähähiilistä ja hiilineutraalia kaupunkirakennetta. ECO2 on onnistunut saamaan kaikki kaupungin yksiköt ja liikelaitokset saman pöydän ääreen miettimään keinoja päästövähennystavoitteiden saavuttamiseen.

Peloton ja sen perusidea energiaportinvartijoiden koulutuksesta ja voimaantumisesta on ollut menestys. sekä Pelottoman suorat vaikutukset, kuten esimerkiksi Fazer Amican ilmastolounaat, Rautakeskon uusi toiminta energiatehokkuuden edistämisessä (Rautakeskon sisäinen hanke sekä Pienen suuren energiakirjan erikoispainos ym.) ja muidenkin suurten rautakauppaketjujen herättäminen energiatehokkuusasioissa. 

Tieto jakoon

Pieni suuri energiakirja on ensimmäinen suomalainen tietokirja energiatehokkaasta asumisesta. Kuvitettu opas kertoo havainnollisesti, miten kotona voi säästää lämpöä ja sähköä. Pienet ja helpot toimenpiteet poikivat jopa satoja euroja vuodessa. Kirjan avulla kuka tahansa voi tehdä niitä omin käsin. Isoista energiaremonteista kerrotaan perusteet. Mukana on runsaasti laskelmia siitä, kuinka paljon eri keinot säästävät rahaa ja energiaa. Ainutlaatuinen opas perustuu uusimpaan tutkimukseen.

Energiansäästöllä euroja -kampanjassakin tavoitettiin yli 14 300 ihmistä yli 300 tapahtumassa. Elämäntapamme määräävät energian ja luonnonvarojen kulutuksemme, joilla voi olla ratkaiseva merkitys ihmiskunnan tulevaisuudelle.

Tietoa on hyvä kerätä myös kentältä, eikä vain olla jakamassa sitä ylhäältä käsin. LAICA-hankkeessa pyritään pääsemään kiinni paikallisiin hyviin ideoihin, keksintöihin ja käytäntöihin energiansäästössä ja uusiutuvan energian käytössä

Järjestelmät muutosten tueksi

Energianeuvonnassa on 2009 järjestettyjen työpajojen tuloksena syntyneen mallin avulla nyt saatu aikaan kansallinen järjestelmä, jota Motiva koordinoi. Käynnissä on kymmeniä hankkeita, osa paikallisia ja osa valtakunnallisia, ja niiden toteuttajina sekä yrityksiä että järjestöjä. Myös yritykset ovat innostuneet tukemaan neuvontatyötä.

Vuosina 2010-2011 energialähettiläämme Pekka Seppälä on jalkauttanut Oulussa kehitettyä ja hyväksi todistettua mallia rakennusvalvonnassa. Ennakoivalla laadunohjauksessa Rakennusvalvonta voi auttaa ihmisiä tekemään viisaita valintoja taloa rakentaessaan. Ja se on mahdollista toteuttaa jopa niin, ettei se aiheuta lisäkustannuksia, vaan tuo suoria säästöjä. Sitra on ollut levittämässä Oulun kokemuksia Vaasaan, Tampereelle, Porvooseen ja Joensuuhun. Tavoitteena on auttaa mallin kehittymistä valtakunnalliseksi.

Yhteyshenkilöt

Tapahtumat


Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä

Ulkoisista lähteistä

Uutiset EEMontti – lähtölaukaus 500 000 energiaremontille

Uutinen 21.2.2012   EEMontti – Lämmityskulut puoleen -kilpailu oli kova koulu energiaremontteja tarjoaville yrityksille. Asiakkaiden miellyttäminen vaati karsimaan kermat päältä tarjouksista ja keskittymään vain oleelliseen. Tästä eteenpäin tarkkaan harkitut toteutusratkaisut toimivat malliesimerkkeinä puolen miljoonan suorasähkölämmitteisen pientalon energiaremontille. ...

2 päivää sitten kirjoittajalta Tuula Sjöstedt

Muualla verkossa EEMontti videokokoelma

EnergiarEMontti – EEMontti on Sitran ja Tekesin rahoittama kehityshanke, jossa kilpailun keinoin etsitään innovatiivisia ratkaisuja pientalojen energiatehokkuuden parantamiseksi kohtuukustannuksin. Kilpailun neljä kohdekiinteistöä edustavat 500 000 suomalaista pientaloa, joissa ei ole vesikiertoista lämmitysjärjestelmää. Kilpailun nimi tulee sanasta EnergiarEMontti. Hanke on yhteiskunnallisesti merkittävä, sillä pelkästään asuintalojen lämmittämiseen kuluu lähes viidennes kaikesta energian loppukäytöstä Suomessa. Tähän saakka kodin energiatehokkuutta parantavien ratkaisujen hankkiminen tarjolla olevien korjauspalveluiden viidakosta on ollut tavalliselle omakotiasujalle työlästä, joten EEMontti-kilpailun tavoittelemille uusille, helposti hankittaville kokonaispalveluratkaisuille on akuutti tarve.  

2 päivää sitten sivustolta vimeo.com

Muualla verkossa EEMontti video

Suomen energiankäytöstä viidennes kuluu asuintalojen lämmitykseen. Suomalaisen pientalon kulutus on keskimäärin 18 500 kWh vuodessa. Tästä noin puolet kuluu lämmitykseen, loput käyttösähköön ja veden lämmitykseen. Maan hiilidioksidipäästöistä jopa 10 % syntyy pientalojen lämmityksestä. Tämä 10 % tarkoittaa 8000 miljoonaa kiloa hiilidioksidia. Suomalaisista pientaloista noin 500 000 on suorasähkölämmitteisiä. Niiden sähkönkulutus on yhteensä 9,25 miljardia kilowattituntia vuodessa. Kyseessä on siis suuri työmaa. EEMontti edistää näiden puolen miljoonan pientalon energiaremontteja. Kiinteistön omistaja saa energiaremontista hyvän vastineen rahoilleen. Samalla ympäristö rasittuu huomattavasti vähemmän. Tutustu tarkemmin aiheeseen hankkeen kotisivuilla eemontti.fi [1] [1] http://www.eemontti.fi/

2 päivää sitten sivustolta vimeo.com

Facebook Edelläkävijät

Uusiutuvan energian lisääminen kasvattaisi kansantaloutta Kauppalehti, 15 hel 2012, s.6:- VTT:n, VATTin ja Benvirocin tekemän tutkimuksen mukaan uusiutuvan energian lisääminen vaikuttaa selvästi kansantalouteen ja kasvihuonekaasupäästöihin. Jos metsähakkeen, tuulivoiman, liikenteen biopolttoaineiden ja biokaasun käyttöä lisättäisiin, Suomessa olisi 3 000 lisätyöpaikkaa vuonna 2020 verrattuna kymmenen vuotta aiempaan. Lisäksi kansantuote kasvaisi 0,2 % ja kasvihuonekaasupäästöt pienenisivät 6-10 %. Laskelmissa uusiutuvan energian osuus olisi 38 %. Uusiutuvan energian käytön lisääminen kasvattaisi energiateknologia-alan yritysten tuotekysyntää. Jos kotimaiset markkinat olisivat vahvat, paranisi myös alan yritysten kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla.

5 päivää sitten kirjoittajalta Karoliina Auvinen

Uutiset Behave 2012 -konferenssista ajankohtaista tietoa kuluttajien energiankäytön tehostamisesta

Motiva Oy järjestää 20.–21.9.2012 Helsingissä kansainvälisen konferenssin, jossa tarkastellaan kulutuskäyttäytymistä, viranomaisten ja yhteiskunnallisten ohjauskeinojen sekä yritysten energiainnovaatioiden, käyttäjälähtöisten tuote- ja palveluratkaisujen kehittämistä energiatehokkuuden ja kestävän kehityksen näkökulmasta.

1 viikko sitten kirjoittajalta Tuula Sjöstedt

Facebook Edelläkävijät

eilen oli Sitrassa uusiutuvan energian ja rakennusalan edistäjiä pyöreän pöydän ääressä keskustelemassa ja johtopäätös oli, että lähienergian edistämiseksi tätä vuoropuhelua on hyvä jatkaa. Yhteistä kieltä ja toimintamalleja on tarpeen kehitellä.

2 viikkoa sitten kirjoittajalta Edelläkävijät

Facebook Edelläkävijät

Kiinnostava tilaisuus resurssitehokkuudesta 27.3., osallistua voi 14 kaupungissa ympäri Suomen. Tarjolla tietoa myös rahoitusmahdollisuuksista.

ohjelmat

www.tekes.fi

2 viikkoa sitten kirjoittajalta Edelläkävijät


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.
2011 Sitra | Käyttöehdot